omaa aikaa.

Mies yötöissä, lapsi yöunilla, koira makaa maha täynnä ruokaa tuossa jaloissa... Äidin Omaa Aikaa..?! Jep, ja vietän sen näköjään täällä! =)


Karkasin tänään heti aamusta yksin (jep, YKSIN) kaupungille!! Edellisestä kerrasta onkin jo... öö... liian kauan. No, mulla oli hyvä "tekosyy" lähtee yksin, koska kävin irtisanomassa itseni "vanhasta" työpaikasta, nimittäin parin viikon päästä mulla alkaa - TITTIDII - uus duuni!!!! Vähänkö siistiä!! Oon yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani. Innoissani siksi, että halusin uuden duunin ja sain uuden duunin! kauhuissani siks, että --apua, joko mun nyt pitää lopettaa tää kotona "lorviminen" ja lähtee töihin?? Niin, mun alkuperänen suunnitelma oli hengata kotosalla ehkä syksyyn asti, ja katella uusia töitä. Ja jos, siis JOS, jotain uutta löytys, niin sit menis jo aikasemmin töihin, kuin syksyllä. No, täsähän tosiaan kävi paremmin kuin hyvin. Sain sen uuden duunin NYT jo! Mut en ollu henkisesti varautunu että näin pian :D Onneks mulla on tässä jo ollu pari viikkoa aikaa asiaa sulatella ja olen jo asian kans "sinut". Siis sen töihin menon kans, mut en vielä "lapsen jättämisen" kans. Teletappi menee siis päivähoitoon. Ei vielä tietoa mihin, mut todennäkösesti tuohon kylälle ryhmikseen. Tällä viikolla tulee tieto. Miten mää voin jättää mun kaikista maailman rakkaista kaikista rakkaimman päiväksi oudoille ihmisille? en kestä. en halua. voiko se tulla töihin mukaan. apua. mitä teen... : SHOPPAILUTERAPIAA!


Poikkesin sitten Jim&Jilliin. Kunhan haahuilin, mukaan tarttui pari paitaa. Kassalla mainitsin Dimille tarvitsevani uudet farkut, mutta "en nyt jaksa alkaa sovitteleen". Ja sittenpä kuitenkin löysin itseni sovituskopista juuri tulleiden uusien ihanien farkkujen kanssa. Voi se Dimi on kyllä ehkä maailman paras myyjä! En oo enää aikoihin housujani muualta hakenu, kun hän jo tietää mitä mulle "pitää" olla. "nää on NIIIIIIN sun näköset". ja niinhän ne on. Kiitos. Aim häpi :)
Farkkujen osto on kyllä oikeesti ihan hirveetä sähellystä, jos siitä itekseen yrittää selvitä. Mä olen teinistä asti aina ite sovitellu ja ite valinnu housuni kaupassa, mut joitakin vuosia sitten pyysin ekan kerran elämässäni myyjältä apua. Ja se myi mulle farkut. Mun mielestä ihan liian pienet. Mut, skädäm, nehän venähti parissa viikossa sopiviksi! Olin ihan hämmästyksissäni, ja löytänyt uuden, OIKEAN, tavan ostaa farkkuja! OSTA LIIAN PIENET, NE VENYY!! :D Aikasemmin siis ostin kaupassa ne "sopivalta tuntuvat" farkut. Jotka sit parin viikon käytön jälkeen oli jo "isot farkut". Mut nyt, ostan pari numeroa pienemmät, koska ne on kohta sit sopivat ja istuvat hyvin :) Aiheesta on myös tuolla Natan "White Trash Disease" - blogissa postaus. Asiantuntijan tekemä sillä Nata on farkkumyyjä :)



Ja mikäs se tämä sitten on!? No se HIRVITYS sieltä kirpparilta! Kävin keräämässä parempaan talteen. Mies tuumas saada slaagin ko roudasin tän takin kotia :) Mut mä lupasin, että en hänen seurassa näyttäydy tässä takissa. Tää on vaan mun LÄHIkaupassakäynti- ja koirankusetustakki. Joo, lupasin! No, samantienhän mun sit piti lähtiä sinne lähikauppaan maidon hakuun :) Ja takki on lämmin, ihana, pehmoinen... ja ilmeisen poikamainen! nimittäin, kaupan eteisessä istui mummeli kädessään puolen litran limupullo. Hän sanoi mulle "voi oisko sillä pojalla enempi voimia avata tämä pullo??" minä tietysti sanoin että joo tottakai johon mummeli vähän hämmentyneenä "jaa vai olitko sinä tyttö..?!" Naureskelin itekseni koko kotimatkan ja kotona piti vielä peilistä kahtoa että näytinkö niin pojalta: karvakengät, farkut, vihree huppari, sininen pusakka ja punanen "bad hair day"- pipo. Omasta mielestäni en :)

edit. mikä karppaus..?!?!